18. kesäkuuta 2015

UUSvANHA ALLASTASO KYLPPÄRIIN, osa 1.

Vielä yksi ennen Juhannuksen laskeutumista;

Piiitkä haave on toteutumassa. Omin käsin.   Olen halunnut kylppäriin allastason poljettavan ompelukoneen jaloista.  Itseasiassa vaikeinta oli löytää poljettavan ompelukoneen valurautaiset jalat.   Kyllähän niitä oli tarjolla, mutta ongelmia oli kaksi.
1.) Hinta.  Ihmiset eivät yleensä ole valmiita luopumaan niistä kohtuullisella hinnalla.
2.) Kaunis kone. Lähes kaikissa oli edelleen kone kiinni.  Yleensä nekin ovat niin kauniita, etten voinutu kuvitellakaan erottavani konetta jaloistaan. 

Lähes kahden vuoden odottelun ja etsimisen jälkeen viime syksynä naapurikunnasta löytyi täydelliset Singerin jalat ilman konetta ja hintakin enemmän kuin kohtuullinen.

 



Kone odotteli liiterissä kevättä ja toukokuun 22.pv viimein näkivät taas päivänvalon.  Kuten näkyy, pöytätaso on hyvin kärsinyt.   Mutta vetolaatikot olivat kunnossa.  Ne vielä irtosivat kauniisti ruuvimeisselillä.   Myös pöytätaso itsessää lähti jaloista irti ilman väkivaltaa, nätisti ruuvamalla.




Siinä ne odottelevat putsausta ja kunnon kerrosta vasaralakkaa ja sipausta kultamaalia.
Sitten tutkailin hieman miehen puuvarastoja ja pistin hänet pätkäisemään minulle karkeasti moottorisahalla kolme sopivaa pätkää puulautaa.   Ja loput handlasin ihan itse.






Pientä sovittelua ja sitten jatketaan tason työstämistä.  





Tässäpä lopullinen pinta.  Lukuunottamatta viimeistä vahausta.

Ulkona oli kamala tuuli. Joten päätin kantaa ompelukoneen jalat (vai jalan?) sisälle putsattavaksi ja hieman ajattelin maalaavani sen mukavasti sisätiloissa... Paitsi että, vasaralakka on sen verran tujua kamaa, että ei kannata.  Siitä saisi vähintään päänsäryn.





 
Pintaruostetta, pintaruostetta :)
 
 



ARG!  Sainpa juuri nysvättyä (!!!) maalit runkoon, niin alkoi sataa.  Voi nyyh!  



Homma etenee.






Seuraavaksi palailen asiaan taas sisätiloissa ja kerron miten käy kun tähän pöytään pitäisi sovitella ja kiinnittää hana, allas sekä hajulukko/viemäri.   Tarvikkeet on tänä päivänä hankittu ja nyt odotellaan vain asentajaa paikalle.   Olipa ihana käydä ostoksilla, kun näin aaton aattona ei kovin montaa ihmistä kiinnostanut enää rautakaupat.


Heidinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä?