31. joulukuuta 2015

Mitä tähän nyt laittaisi?

Hei,

Mitä kuuluu? Joulu meni hyvin?  Pukki oli kilttinä ja ruokaa riitti?  Noin yleisesti ottaen.

  Minä tykkäsin. Sain pari lahjaakin.  Siinä muutaman päivän aikana ehdin jopa rentoutua niin hyvin, että kellonajoilla ei ollut väliä.
Kerran jopa sain aikaan paniikin, HUOMENNA TÖIHIN?!?!   Eiku, vielä yksi päivä aikaa kasvattaa juuria sohvaan.    Kyllä tuli tarpeeseen.



Alku viikosta käytimme tyttären kanssa pari päivää alennusmyynteihin.  Ei olisi kannattanut. Pari vaatekappaletta kyllä löytyi.  Ja otettiin ruokailujen kannalta rennosti ravintolassa.  Mutta pääasiassa jäi ihmetys. Mikä meitä ihmisiä vaivaa?  Täh?



Olin erään vaateketjun nuoriso-osastolla katsastamassa tarjontaa 12-v tyttäreni kanssa. Paikalla oli myös muutama muu äiti tyttärineen. Ja samanikäisiä kaveriporukoita keskenään. Äkkiä paikalle pyyhältää liukuportaista nuori nainen, tyttö, ystävänsä kanssa.  Kaunis tyttö.  Kauniit vaatteet ja meikki. Tekoripset, tekoturkista takissa, varmaan muutama hiuslisäke eivät onnistuneet yhtään heikentämään ulkonäköä.   Tekojuttutyttö porhaltaa suoraan keskellä osastoa olevalle vaaterekille jossa roikkuu kirkkaita paljettimekkoja. Sitten.... "HYI VITTU!  IHAN VITUN RUMA MEKKO.  Siis kuka käyttää tämmösiä? HYI VITTU ET MÄ VIHAAN TÄMMÖSIÄ!!!"

Okei. Vaikutelma meni rikki. Särki.  Ystävä mukanaan koetti hieman pehmentää tilannetta. Hiljaisemmalla äänellä harmitteli että onhan ne aika ikäviä kun paljetitkin irtoaa niin helposti.  Tekojuttutyttö jatko paasaamistaan, vihaamistaan ja vitun kylvämistä ihan yhtä kovalla äänellä.  Meistä muista ihan jokainen sillä hetkellä tuijotti suu auki.  

Minulla on sellanen huono ominaisuus, että välillä suu toimii ennen ajatusta ja yllätyn itsekin yhtä paljon siitä mitä sieltä juuri tuli.  Tälläkin kertaa.  Seisoimme tyttäreni kanssa ihan rekin toisella puolella tyttöjä vastapäätä ja huomaan sanovani tyttärelleni jotain sen suuntaista että huomasitko? Että kun hän vähän tuosta vielä kasvaa niin varmaan muistaa miten RUMALTA tuollainen kielenkäyttö kuullostaa ja osaa varmaan sitten itse valita sanansa paremmin/kauniimmin jos haluaa jonkin mielipiteensä ilmoittaa muillekkin.




Tässä välissä todellisuudessa meni ehkä 2 sekuntia, mielessäni ehdin kuitenkin säikähtää?  Mitä menin juuri nolaamaan tyttäreni?  Kohta alkaa varmaan ihan jumalaton huuto tuosta vastapäätä ja viimeistään kotimatkalla kuulen kunniani lapseltani joka ei tykkää olla esillä. Ehdin haukkua itse itseni. Muu ympäristö on sen ajan hiljaa.

Tyttäreni katsoo minua. Sitten hän katsoo tekojuttutyttöä. Tekojuttutyttö katsoo meitä. Tyttäreni katsoo taas vuoronperään meitä.  Sitten hän alkaa hymyillä leveästi ja nyökkää samalla.  Mikä helpotus!  Kaikkein aikojen nerokkain pelastus. Tyttäreni pelasti todennäköisesti meidän molempien nahkat. 

Tekojuttutyttö sipsutti nopeasti paikalta. Hiljaa.  Ei yhtään vittua, edes viimeisenä sanana. Ja rauha palasi.   Luulen kyllä ystävänsä saaneen kuulla kaupan ulkopuolella jotain sensuroimatonta tekstiä vanhoista ämmistä tai kukkahattutädeistä. 

Ajattelin tästä syystä, (korvat vieläkin punoittaen) että lupaan ensi vuodeksi lopettaa kokonaan vittu-sanan käytön. Ainakin vapaa-ajalla. Ja jos ei satu tosi kovaa. Ja mikään asia ei mene ihan päin sitä itseään. Niin no, en ainakaan huutele sitä missään vartavasten.  Vahingossa ehkä lipsautan.  Enempään en pysty. Lupaukset ovat vaarallisia.

Vielä reilu tunti tätä vuotta jäljellä.  Koetan metsästää teille onnistuneen kuvan ilotulituksesta.  Tulen sitten taas näytille. 

Ensi vuodelle olen kyllä asettanut tavoitteen tänne blogiin.  Pitäisi viimein löytää se punainen lanka. Tämä oma sillisalaattini ahdistaa.  Pieni ajatus on jo, mutta se pitäisi saada kasvamaan.

Erittäin hyvää tulevaa vuotta 2016

toivottaa,

Heidinen







22. joulukuuta 2015

Kylmäkohotettu Saaristolaisleipä

Saattaa olla, että tämä on viimeinen tervehdykseni ennen joulua. Siksi ajattelin antaa parastani. Saaristolaisleipää. Nauvon leipää.





Meni kauan kun etsin netistä ohjetta joka sopisi minulle ja suulleni, makunystyröilleni. Joihinkin resepteihin käytettiin piimää, joihinkin omenamehua, porkkanamehua, heraa.  Joihinkin leipiin lisättiin auringonkukan siemeniä, puolukoita, kuivahedelmiä....

Kokit ja potit - ruokablogista löysin vihdoin ohjeen, josta muokkasin itselleni sopivan. Kylmäkohotus antaa kiireisellekkin mahdollisuuden olla hyvä leipuri.   Tein taikinan aamulla ja iltavuorosta palatessani paistoin leivät.  Taikina sai kohota reilun 12t jääkaapissa.  Käykää kurkkaamassa alkuperäinen linkistä.  Tässä minun versioni.

Saaristolaisleipä
 
taikina
7dl piimää/juustoheraa
3-4 dl appelsiinimehua
50g tuorehiivaa
1 1/2 rkl suolaa
3 dl tummaa siirappia
3 dl vehnäleseitä
3 dl kaljamaltaita
4 dl ruisjauhoja
7-9 dl vehnäjauhoja
 
valeluun
1/2 dl siirappia
1 1/2 dl vettä 


Nesteeseen liotetaan hiiva. Käsin jotta hiiva ei jää sattumille. Lisätään  hyvin sekoittaen kaikki muut ainekset. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Peitetään kulho ja nostetaan jääkaappiin jonne se saa unohtua yöksi tai minun tapauksessani työpäivän ajaksi.  Siellä on taikinan vuoro tehdä työtä.






Aamulla (tai illalla) taikina on kasvanut ja kuohkeaa. Sekoitetaan nopeasti muutaman kerran ilmakuplaa pois ja kaadetaan voideltuihin leipävuokiin.  Minulla taikina riitti kahteen vuokaan.  Pinta tasoitetaan ja annetaan kohota vielä liinan alla huoneenlämmössä noin tunnin ajan. Tämäkään ei ole mikään tarkka aika.  Luvassa etualalla oleva vuoka tuli hieman liian täyteen ja uunissa taikinaa valui hieman yli. Joten muistan nyt että ihan täyteen ei saa täyttää, taikina kohoaa aika reilusti vielä uunissa.



Paistoin leipiä kiertoilmauunissa noin 150-170 asteessa yhteensä noin 1,5 tuntia. Puolessa välissä paistoaikaa otetaan leivät uunista ja voidellaan siirappi-vesiseoksella. Käytin noin puolet siitä. Leivät takaisin uuniin ja poisotettaessa valellaan leivät vielä toistamiseen siirappi-vesiseoksella. Anna hetki tasaantua ja kumoa leivät vuoista jäähtymään.

Helppoa kuin heinänteko, vaikkei olekaan nopeaa. Sekoita, kohota, paista.

Tietenkin ensimmäisestä leivästä maistettiin jo aamulla, mutta leivän maku paranee ja syvenee parin päivän jälkeen. Leivän voi myös pakastaa.




Pari leipää meiltä lähtee myös joulutervehdykseksi käärittynä voipaperiin ja nauha ympärille.

Vielä huomenna ehtisi tekemään aatoksi takuuvarmat leivät joulupöytään. Sopii myös Uuden Vuoden tarjottaviin, syntymäpäiville, iltapalalle tai pikkunälkään.

Pidin kylmäkohotuksesta. Olen aina ajatellut lämmön olevan oleellisin asia kohottaessa taikinoita ja nyt heräsikin ajatus tai oikeastaan kysymys mieleeni.  Onnistuisikohan pullataikina samalla metodilla? 

Heidinen









18. joulukuuta 2015

RIP Piparkakkutalo

Ensin oli osat.  Koira söi puolet.
Leivoimme uudet osat ja saimme kauniin piparkakkutallin.




 
 
Sitten koira söi kaiken mökin pihasta. Se piti korjata.
Mies katkaisi joulutähden pyrstön. Sekin piti korjata.
 
Viime yönä. Koira....
 
 
 
Meillä on jäljellä yksi kuusi.
Se yksi kuusi pysyy alustallaan tammikuuhun asti.
Ja sitä ei syö stna kukaan!
 
 
 
Vaikka todennäköisesti sen syö..... koira.
 
Sille kehittyi pakkomielle ensimmäisen tuhotyön jälkeen. Ilmeisesti oli niiiiiin hyvää.
Me muut emme saa sitä koskaan tietää.
 
Laittaisin kuva koirastakin, mutta se mukamas niin suloinen. (on se vähän)
 
 
Heidinen
 
 
 


17. joulukuuta 2015

Hyasintit kissan makuun?




Tästä piti tulla joulusisustusta. Mutta tästä tuleekin kissa postaus. 
Kaikki alkoi tänä aamuna kun ostin hyasintteja ajatuksena laittaa ne viikolla kirpparilta löytämääni lasikulhoon.  Sitten kuvioihin astui Sylvi.



Ensin se osasi käyttäytyä. Ajattelin että siitä tulee kiva lisä kuviin.  Sitten kiinnostui Vilpurikin, mutta se ei sopinut kissalle.



Kissa rummutti koiraparan kuonoa huolella, joten se luovutti.  Kamera ei ehtinyt ihan tähän actioniin mukaan.   Sitten Sylvi keksi joulupallot hyasintin juurella.






No onneksi itse kukka saa olla rauhassa. Kukaan karvakamuista ei halua syödä sitä. Muutaman pallon lattialla kuljeskelun voin vielä hyväksyä.

Nyt alkaa Joulu olemaan ihan kynnyksellä. Tunnen pienoisesti ressin kasvavan. Muutama paketti puuttuu, mutta en haluaisi ostaa mitään tyhmää vaan velvollisuudesta. Mutta en tiedä yhtään mitä niille ihmisille antaisin. Kuitenkin haluan osoittaa välittämiseni.  Sitten on vielä monta vierailua ja asiaa toimitettavana ja töitäkin tehtävänä. Ja ihan kamalasti haluaisin ehtiä leipomaan.  Ja... ja.... ja...

Kyllä se taas tästä.


Heidinen






15. joulukuuta 2015

Ruokahuone valmistautuu Juhlaan

Minulla on viimein tässä talossa huone josta tykkään ihan oikeasti ja ihan kamalasti. Esittelen sen nyt teillekkin, mutta ensin varoitus.   Olen huono ottamaan tässä asiassa kritiikkiä vastaan.  No, ei sentään.  Kun tekee muutoksia kotona, niin on erittäin hyvä keino kuvata ennen ja jälkeen sillä valokuva paljastaa usein asioita joita ei paljaalla silmällä tajua.  Ja edelleen odotan saavani tässäkin huoneessa vielä muutaman jutun uusittua, mutta tykätä saa jo keskeneräisestäkin:)

Kuvat olen ottanut kynttilän- ja lattialampun valossa, jolloin kullan ja keltaisen sävyt korostuvat.  Päivänvalossa korostuu valkoinen.  Ainiin! Miltä näytti ennen muutosta? Käy katsomassa täältä elokuisesta postauksesta kun ruokaryhmä valmistui.


Tajusinpa juuri, että näissä kuvissa kaikki on kierrätettyä, tuunattua, kunnostettua, itsetehtyä ja käytettyä. Naruverhot ovat uutena ostetut. Cd- soitin ja kirkasvalolamppu ovat lahjoja.


Pikkuvitriinin muutoksen tein toukokuun alussa. Jos haluat nähdä miltä se alun perin näytti, niin käy kurkkaamassa täältä.



Ruokahuone on päiväsaikaan myös koirahuone. Siksi pärekorista löytyy koiruuksien omaisuus.


 
Ikkunalla on rivissä tyttären suolankasvatuspurkit. Kuva ei anna oikeutta niiden kauneudelle.  Jos suolankasvatus kiinnostaa niin täällä on ohjeet.
Korkea vitriinikaappi on siirtynyt olohuoneesta johon hankin uuden vanhan vitriinikirjahyllyn.



Lipaston yllä oleva liitutaulu on ylösnostettava ja takana on.... keittiö. Näppärä pikku luukku ruokien ja astioiden siirtelyyn. Alun perin siinä on ollut 120cm leveä (alkuperäisestä levennetty) oviaukko, joka söi viimeisenkin ehjän seinän ja sitä kautta kaappitilan keittiöstä.

Lipasto (vai senkki?) on elokuisessa postauksessa näkyvä emännän kaappi. Yläosa vain sai lähtöpassit kun huomasin alaosan mahtuvan kuin nenä päähän aukon alle.




Ulkona aitassa odottaa kevättä vielä kymmenkunta samanlaista, kunnostettavaa tuolia. Jouluaterialle tarvitsee haalia talon muut tuolit, mutta kyllä näin kelpaa kevättä odotella.

Heidinen





13. joulukuuta 2015

Malmgårdin markkinoilla

Tänä viikonloppuna järjestettiin kaksipäiväiset Joulumarkkinat Malmgårdin tiluksilla. Käytössä oli oma puoti, panimon tiloja, isossa vanhassa hallissa sekä ulkona.  Kun tänä aamuna sinne menimme oli ihmisä liikkeellä runsaasti.  Onneksi kartanon mailla oli riittävästi parkkitilaa ja tehokkaat pysäköinnin ohjaajat.




Itse päärakennustakin sai ihailla vähän kauempaa. Harmi vain että lumi puuttui.

Yleisöä oli paljon, mutta niin oli myyjiäkin. Tarjolla oli käsitöitä, ruokaa, juomaa, mausteita... kaikkea.  Kun torstaina kävimme Tallinnassa vanhan kaupungin joulutorilla, niin siihen verrattuna Malmgårdissa oli paljon enemmän valinnanvaraa ja varmasti jopa myyjiäkin.








Aamun kiireessä unohdin ottaa kameran mukaan, joten on tyytyminen Lumian kuviin.  Kovasti en kehdannut pöytiä kuvata, mutta mieli olisi tehnyt. Lähiseutu on näköjään pullollaan todella taitavia ihmisiä.



Meidän mukaamme lähti Saaremaan hirvimakkaraa (vähän kauempaa tämä tuote), Malmgårdin omaa luomukaurahiutaletta sekä lakua.  Aloeveran fluoritonta hammastahnaa, Suutarinlohi- ja mätisilakkaa joulupöytään ja sitten ne parhaimmistot jota kannattaa hakea vähän kauempaakin. 

Huhtasrinteen lakritsi&hujanaa Askolasta, kotikylästä ja Kal`s Extra vahvaa sinappia Lapinjärveltä.  Sinappi on niin tujua, että varmasti ilma kulkee sieraimissa jo pienen nokareen jälkeen.   Sinapista ja Malmgårdista olen kertonut aijemmin jo täällä

 Hunajaan saimme ensimmäisen kosketuksen vasta tänään ja yllätys oli suuri huomata että omassa kotikylässä löytyy jotain näin hyvää. Löysin kotisivutkin nopeasti, tuotteissa löytyy. Lisää voit käydä lukemassa täältä 




Onnistuneiden Joulumarkkinoiden jälkeen oli suunnattava jo suoraan töihin. Kotiin tullessa palanen hirvimakkaraa ja vielä voisi keittää iltayöteetä ja lisätä siihen lakritsinen twisti ;)

Heidinen


12. joulukuuta 2015

Tupalarakennettu Piparkakkutalo



Oli hyvin lähellä luovuttaa. Kuten jo muutama päivä sitten kerroin, eräänä aamuna minua odotti vain muruset keittiössä kun koirat olivat pistäneet poskeen lähes kaikki osat piparkakutalostamme. Ainostaan katto ja takaseinä säästyivät.






 Kuitenkin tyttären kanssa päätimme leipasta uudet osat ja kokeilla vielä yhden kerran vaikka harmittikin vietävästi.  Vielä vähän lisää alkoi harmittamaan, sillä toisella kerralla käytössä oli Myllyn Paras (laktoositon) piparkakkutaikina ja pakko sanoa; Se on ihan p****a!  Murenevaa, hajoavaa, halkeilevaa.  Lopulta riittävän kestävät seinäosat siitä tuli kun taikina oli hieman lisäjauhon kanssa vaivattu moneen kertaan.



Lopulta kuitenkin saimme kotikutoisen tallipihan valmiiksi. Ja tänä vuonna, ensimmäistä kertaa ikinä, en polttanut itseäni kuuman sokerin kanssa.

Olen jo 5-6 vuotta päättänyt, joka vuosi, että ensi vuonna teen koko taikinan itse. Sain silloin vanhalta työkaveriltani lahjaksi piparkakkutaikinan ohjeen, sekä minulla on myös jostain kaukaa suvusta kulkeutunut kellastunut ruutuvihkon sivu, jossa on kauniilla käsialalla mustekynällä kirjoitettu taikinan ohje.  Mutta minusta tuntuu, että tänäkään vuonna en tule ehtimään.



Tämä ruutuvihkon sivu on yksi aarteistani. Olen kopioinut sivun, jotten vain menetä sitä ja suunnitelmissani olisi tehdä siitä joku kaunis päivä taulu keittiöön.


Heidinen



10. joulukuuta 2015

Joulu tulee tekemällä

Vapaapäivä vihdoinkin. Ainakin melkein.  Ehdin vihdoinkin tekemään joulua. Nimittäin se ei saavu tekemättä. Ei minun jouluni. 

Koirien keksikatastrofi on korjattu. Mutta mökki pitäisi vielä kasata.



Porkkanalaatikko on valmis pakastimeen ja lantut kiehuvat vielä kattilassa.  Mietin olisiko minun pitänyt laittaa laatikoiden reseptit esille, mutta totesin netin olevan väärällään joululaatikoiden ohjeita ja omani eivät ole mitenkään erityislaatuiset että mitä suotta.



Oli minulla keittiössä kokoajan kaverina Sylvi. Istui keittiöjakkaralla keskellä huonetta, että näkee varmasti kaiken.


Ehdin tekemään päivänvalon aikaan paljon muutakin, mutta mitäpä noita luettelemaan. Puuhatessani aloin vain miettimään. Minulle Joulu tulee tekemällä itse asioita; ruokia, lahjoja, käsitöitä tms. Se on tärkeää sillä fiilikseen ei pääse helposti. Olisi niin paljon muitakin arkisia murheita ja hommia, että Joulu yleensä vaan lisää kaiken kuormittavuutta. Sen kerran kun jouduin Aattona töihin ja perhe meni syömään kaiken riisipuuron sillä aikaa, sain aivan järjettömän hermoromahduksen. Aivan kaikki kaatui sillä hetkellä niskaan kun kotiin tullessa ei riisinjyvääkään oltu äidille säästetty. Seuraavaa ruokaa kyllä odotettiin.

Mutta silloin kun fiilikseen onnistuu pääsemään, silloin vastaavasti arjenkin murheet oikeasti hetkeksi katoavat ja elämä on juuri nyt.  Siksi mietinkin, että miten sellaiset ihmiset, jotka eivät "tee" joulua, miten siitä pystyy nauttimaan?  Miltä se tuntuu kun kaikki on kaupasta hommattu? Tai kun mitään ei ole hommattu?  Miten siihen tunnelmaan pääsee?

Viettäisinkö itse Joulua laisinkaan jos en olisi äiti? Luulen, että käyttäisin ne varat vuosittaiseen lomaan jossain lämpimässä.


Lähden huomenna seikkailulle. Jouluseikkailulle ;)  En tiedä vielä tuleeko siitä kerrottavaa tänne, mutta jokatapauksessa lisää muistoja talletettavaksi.


Heidinen



8. joulukuuta 2015

Takaisku rakennustyömaalla

Meillä oli illalla vielä homma hanskassa. 

Elementit enää vaille kokoamista ja loppukoristelua.




Pahoittelen etukäteen, mutta lievemmin tätä ei voi sanoa;

Tänä aamuna meillä näytti palaset käyneen hieman vähiin, stna!



Jäljellä on katto, 1 seinä ja pari koristelematonta piparia... Koirat olivat hoitaneet itse aamupalansa.
Että nyt ketuttaa. Isosti! 

Mutta ei varmastikaan niin paljon kuin sitä perheenjäsentä joka lähtiessään unohti sulkea alakerran ja yläkerran välisen oven. Kuitenkin äitinä minä tulen vastaanottamaan sen puhelun töihin.... Voi apua...


Jaksaa, jaksaa,
Painaa, painaa,
Elämä on lainaa,
kohta oot vainaa!
 
-Kissi Vähä-Hiilari


Heidinen

7. joulukuuta 2015

Kahvia kiitos!

Julkisuudessa on ollut viimeaikoina useita julkaisuja muovista. Sen haitallisuudesta elintarvikekäytössä. Olen pikkuhiljaa vaihtanut astiastoni lasiseen ja metalliseen, mm. eväsrasiat ja juomapullot ovat menneet lähes kaikki jo vaihtoon. Samoin leivontakulhot. Kun viime viikolla luin jutun iltasanomista hormonihäiritsijöistä ym. aloin ihan todella miettimään missä kaikkialla nauttimani ruoka tai juoma on kosketuksissa muovin kanssa.  Sain lähes paskahalvauksen kun muistin vanhan rakkaan Moccamasterini! -Muovinen vesisäiliö, jonka usein lataan valmiiksi jo illalla...  Muovinen suodatinosa.   Liottimien maku suussani aloin selata fb:n kirpparisivuja ja googlettamaan täysin muovittomia kahvinkeittimiä.

Sanottakoon Googlesta mitä tahansa, niin minä olen niin kiitollinen sen olemassaolosta. Jälleen muutaman hakusanan jälkeen se esitteli minulle ennestään tuntemattoman perkolaattorien maailman.
Ja muutaman tunnin kuluttua oli sovittu vaihtokaupat paikallisessa kirppariryhmässä.  Kahvipakettia vastaan toin kotiin ensimmäisen pulputuskeittimeni.



Tähän mennessä olen erittäin tyytyväinen. Kahvi on kuumaa. Maistuu vahvemmalta. Ja vesi ei ole missään vaiheessa kosketuksissa muovisiin osiin. Keittämisessä ei mene paljoakaan kauemmin kuin suodatinkeittimellä ja kun kahvi on valmista voi johdon irroitettuaan nostaa koko pannun mukaan pöydälle.  Jos johdon jättää kiinni, keitin pitää kahvin lämpinänä. Tai siis kuumana.

Ja yksi iso juttu vielä; Ei tarvitse enää yrittää muistaa ostaa suodatinpusseja :)

Kahvipaketin hinnalla oli todella kannattavaa lähteä perkolaattoria kokeilemaan eikä tarvinnut haaskata rahaa ostamalla uutta, joka ei ehkä olisikaan jäänyt käyttöön. Mutta tämä jää käyttöön. Moccamasteri on jo pakattu vietäväksi säilöön.

Viikonloppuna alkoi myös meidän rakennustyömaa. Saapi nähdä mitä meidän piparkakkutalkoista syntyykään. 



Ku ite tekee -blogissa, joulukalenteriluukussa 4 pääsee muuten linkittämällä oman piparkakkutalonsa osallistumaan arvontaan. Kannattaa vähintään käydä edes kurkkaamassa mikä ihana luomus siellä on. Myös kommentoimalla voi osallistua.  Menee meidän mökki syteen tai saveen, niin täytyy oma teos käydä sitten linkittämässä.

Heidinen