RIP Piparkakkutalo

Ensin oli osat.  Koira söi puolet.

Leivoimme uudet osat ja saimme kauniin piparkakkutallin.

 

 

Sitten koira söi kaiken mökin pihasta. Se piti korjata.

Mies katkaisi joulutähden pyrstön. Sekin piti korjata.

 

Viime yönä. Koira....

 

 

 

Meillä on jäljellä yksi kuusi.

Se yksi kuusi pysyy alustallaan tammikuuhun asti.

Ja sitä ei syö stna kukaan!

 

 

 

Vaikka todennäköisesti sen syö..... koira.

 

Sille kehittyi pakkomielle ensimmäisen tuhotyön jälkeen. Ilmeisesti oli niiiiiin hyvää.

Me muut emme saa sitä koskaan tietää.

 

Laittaisin kuva koirastakin, mutta se mukamas niin suloinen. (on se vähän)

 

 

Heidinen

 

 

 



Tupalarakennettu Piparkakkutalo

Oli hyvin lähellä luovuttaa. Kuten jo muutama päivä sitten kerroin, eräänä aamuna minua odotti vain muruset keittiössä kun koirat olivat pistäneet poskeen lähes kaikki osat piparkakutalostamme. Ainostaan katto ja takaseinä säästyivät.

 Kuitenkin tyttären kanssa päätimme leipasta uudet osat ja kokeilla vielä yhden kerran vaikka harmittikin vietävästi.  Vielä vähän lisää alkoi harmittamaan, sillä toisella kerralla käytössä oli Myllyn Paras (laktoositon) piparkakkutaikina ja pakko sanoa; Se on ihan p****a!  Murenevaa, hajoavaa, halkeilevaa.  Lopulta riittävän kestävät seinäosat siitä tuli kun taikina oli hieman lisäjauhon kanssa vaivattu moneen kertaan.

Lopulta kuitenkin saimme kotikutoisen tallipihan valmiiksi. Ja tänä vuonna, ensimmäistä kertaa ikinä, en polttanut itseäni kuuman sokerin kanssa.

Olen jo 5-6 vuotta päättänyt, joka vuosi, että ensi vuonna teen koko taikinan itse. Sain silloin vanhalta työkaveriltani lahjaksi piparkakkutaikinan ohjeen, sekä minulla on myös jostain kaukaa suvusta kulkeutunut kellastunut ruutuvihkon sivu, jossa on kauniilla käsialalla mustekynällä kirjoitettu taikinan ohje.  Mutta minusta tuntuu, että tänäkään vuonna en tule ehtimään.

Tämä ruutuvihkon sivu on yksi aarteistani. Olen kopioinut sivun, jotten vain menetä sitä ja suunnitelmissani olisi tehdä siitä joku kaunis päivä taulu keittiöön.


Heidinen

Takaisku rakennustyömaalla

Meillä oli illalla vielä homma hanskassa. 

Elementit enää vaille kokoamista ja loppukoristelua.

Pahoittelen etukäteen, mutta lievemmin tätä ei voi sanoa;

Tänä aamuna meillä näytti palaset käyneen hieman vähiin, stna!

Jäljellä on katto, 1 seinä ja pari koristelematonta piparia... Koirat olivat hoitaneet itse aamupalansa.
Että nyt ketuttaa. Isosti! 

Mutta ei varmastikaan niin paljon kuin sitä perheenjäsentä joka lähtiessään unohti sulkea alakerran ja yläkerran välisen oven. Kuitenkin äitinä minä tulen vastaanottamaan sen puhelun töihin.... Voi apua...

Jaksaa, jaksaa,

Painaa, painaa,

Elämä on lainaa,

kohta oot vainaa!

 

-Kissi Vähä-Hiilari

Heidinen

Kahvia kiitos!

Julkisuudessa on ollut viimeaikoina useita julkaisuja muovista. Sen haitallisuudesta elintarvikekäytössä. Olen pikkuhiljaa vaihtanut astiastoni lasiseen ja metalliseen, mm. eväsrasiat ja juomapullot ovat menneet lähes kaikki jo vaihtoon. Samoin leivontakulhot. Kun viime viikolla luin jutun iltasanomista hormonihäiritsijöistä ym. aloin ihan todella miettimään missä kaikkialla nauttimani ruoka tai juoma on kosketuksissa muovin kanssa.  Sain lähes paskahalvauksen kun muistin vanhan rakkaan Moccamasterini! -Muovinen vesisäiliö, jonka usein lataan valmiiksi jo illalla...  Muovinen suodatinosa.   Liottimien maku suussani aloin selata fb:n kirpparisivuja ja googlettamaan täysin muovittomia kahvinkeittimiä.

Sanottakoon Googlesta mitä tahansa, niin minä olen niin kiitollinen sen olemassaolosta. Jälleen muutaman hakusanan jälkeen se esitteli minulle ennestään tuntemattoman perkolaattorien maailman.
Ja muutaman tunnin kuluttua oli sovittu vaihtokaupat paikallisessa kirppariryhmässä.  Kahvipakettia vastaan toin kotiin ensimmäisen pulputuskeittimeni.

Tähän mennessä olen erittäin tyytyväinen. Kahvi on kuumaa. Maistuu vahvemmalta. Ja vesi ei ole missään vaiheessa kosketuksissa muovisiin osiin. Keittämisessä ei mene paljoakaan kauemmin kuin suodatinkeittimellä ja kun kahvi on valmista voi johdon irroitettuaan nostaa koko pannun mukaan pöydälle.  Jos johdon jättää kiinni, keitin pitää kahvin lämpinänä. Tai siis kuumana.

Ja yksi iso juttu vielä; Ei tarvitse enää yrittää muistaa ostaa suodatinpusseja :)

Kahvipaketin hinnalla oli todella kannattavaa lähteä perkolaattoria kokeilemaan eikä tarvinnut haaskata rahaa ostamalla uutta, joka ei ehkä olisikaan jäänyt käyttöön. Mutta tämä jää käyttöön. Moccamasteri on jo pakattu vietäväksi säilöön.

Viikonloppuna alkoi myös meidän rakennustyömaa. Saapi nähdä mitä meidän piparkakkutalkoista syntyykään. 

Ku ite tekee -blogissa, joulukalenteriluukussa 4 pääsee muuten linkittämällä oman piparkakkutalonsa osallistumaan arvontaan. Kannattaa vähintään käydä edes kurkkaamassa mikä ihana luomus siellä on. Myös kommentoimalla voi osallistua.  Menee meidän mökki syteen tai saveen, niin täytyy oma teos käydä sitten linkittämässä.

Heidinen