23. toukokuuta 2015

TeeItse lahjaksi kylpysuolaa


Viikon päästä loppuvat koulut. Mietin miten muistaa opettajaa fiksusti, kestävästi ja lämpimillä ajatuksilla?   On totta se mitä uutisissa välillä pyörii opettajien ja hoitajien saamasta tavaramäärästä.  Monelta tulee oikeasti ihania kiitoslahjoja.    Ollessani aikanaan päiväkodissa töissä minun ei tarvinnut vuosiin joulun aikaan ostaa kynttilöitä tai suklaata itse, eikä keväällä pihakukista ollut puute.  Kaikki lasten itsetekemät kortit olen säilyttänyt.  Ne ovat jääneet aarteikseni.  Raha ei arvota lahjaa.

Nykyisessä työssäni en saa ottaa vastaan lahjoja jos niillä on rahallista arvoa.  Toisaalta hyvä niin. Se ei luo paineita kummallekkaan osapuolelle ja pitää meidän aikamme tavarahelvettiä edes hitusen kurissa. -Tahdon näin ajatella ja uskoa.  Kuitenkin tunnen itseni kiittämättömäksi jos emme jotenkin muista tyttäreni opettajaa. Hieman ristiriitaista, eikö?

Tyttärelläni on aivan mielettömän ihana koulu. Ja koulussa omistautunut henkilökunta. Olemme onnekkaita siinä suhteessa. Kuinka moni suomalainen lapsi saa vielä tänä päivänä käydä pientä kyläkoulua? 






Tänä keväänä opettaja saa kylpysuolaa.
Sekoitin karkeaan merisuolaan, Young Living Lemon öljyä noin 15 tippaa. 
Suola poistaa turvotusta, virkistää, hoitaa tulehduksia, pehmentää ihoa, parantaa jalkahikoilua ja aineenvaihduntaa yms.   Lemonilla eli sitruunalla on vahva, selkeä ja puhdistava sitrustuoksu, joka nuorentaa ja kohottaa mieltä. Se sisältää 68% D-limoneenia, joka on voimakas antioksidantti. 

Lisäsin joukkoon muutaman ruokalusikallisen verran kuivattua minttua ja vihreää teetä. 
Minttu puhdistaa, virkistää, rentouttaa ja viilentää. Vihreä mm. tee rentouttaa ja puhdistaa.
 
 
Koska mukana on kuivattuja yrttejä, kylpysuola liuotetaan kiuhuvaan veteen  (noin litra) ja annetaan hautua noin 30 min.  Sitten lisätään vatiin vettä niin, että jalat peittyvät.  Nautitaan olosta niin kauan kuin tuntuu hyvälle.
 
 
 



 
 

Paperinen muffinsivuoka oli täysin passeli kannen päälle. Sen sidoin niin nauhalla. 
Lasipurkit löytyivät omista kaapeista ja olivat tismalleen sopivan kokoiset.  Vielä mukaan olisi puuhailta kiitoskortit ja ohjeet suolalle.  Mutta ne ovat sitten meidän ja lahjan saajan väliset ;)
 
Seoksia kylpysuolaan voit tehdä lähes mistä vain. Pihalta voi kuittaa koivunlehtiä, siankärsämöä, nokkosia, voikukkaa, ruusua yms. yms.  Mausteyrtit käyvät myös loistavasti.  Suolalla voi kikkailla, voit käyttä ruususuolaa tms. mitä tahansa suolaa vain.
 
 



4 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea tuo paperivuoka kannen päälle! :) Itsetehty kosmetiikka on ihanaa, ja sitä on etenkin kiva antaa lahjaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Pinterestistä tms. idea taisi alun perin tulla. Itse tehtyä kosmetiikkaa on myös ihana saada. :)

      Poista
  2. Onpa kyllä kiva idea, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Ystävänpäivä lähestyy... *wink* ;)

      Poista

Mitä mieltä?