17. elokuuta 2015

Rakennetaanpa ulkoportaat -kesä kerrallaan

Meidän perheen murheenkryyni, ulkoportaat.  Tässä prokkiksessa minä itse olen ollut enemmän "työnjohtajana" ja perseellepotkijana kuin toteuttajana. Aloitusvaiheessa ostettua tarviketta on ainoastaan ruuvit, kaikki muu on lahjoitustavaraa ja ennestään meiltä löytyvää.

Tosin suunnitelmakin on muuttunut ja muuttuu edelleen kokoajan. Nyt aloittaessani kirjoittamaan tätä postausta, olen ylpeä siitä, että rahaa ei juurikaan ole tarvinnut käyttää, mutta ottaa päähän homman etenemisen hitaus.  Meille tullessaan ja ohi ajaessaan ihmiset näkevät ensimmäisenä portaat.  Lapsille ne ovat hiukkasen vaaralliset ja huonojalkaisilla on vaikeuksia niitä ollut kulkea.  Ja ne tekevät kipeää silmilleni.

Kun taloon muutettiin 2002 oli oven edessä pienet ja todella jyrkät irtorappuset, kestopuusta nikkaroidut.  Sitten mies on duunaillut siihen milloin minkäkinlaisia virityksiä. On ollut valettua tasoja, puusta tehtyjä yms. Kaikki jääneet kesken ja mikään ei ole tuntunut oikealta. Siksi en ehkä ole nyt ihan luottavainen vielä lopputulokseen.

Mutta eipä ole portaiden tekeminen helppoa.  Siinä saa tosissaan miettiä ja laskea mitä tekee. Askelmakorkeuksia ja - leveyksiä. Nousuja ja etenemiä ym. Huh huh!  Kuvissä näkyvät askelmat ovat jo toiset, tänä keväänä uusitut sillä ensimmäiset.... no, sanotaanko että ne eivät olleet kovin onnistuneet. 

Seuraavissa kuvissä näkyvä taso on viime kesänä 2014 rakennettu. Suurin työ oli purkaa ja murskata se betoninen käsivoimin alta pois.  Talvi elettiin yksien portaiden ja sen tason kanssa. Ei kaiteita minkäänlaisia.  Enkä odottanut edes, että ukkokulta aloittaa ihan vielä työstämään portaita (toukokuun 2015 puoliväli) kun äkkiä tuli töihin kuvaviesti...


Meinasin saada kirjaimellisesti paskahalvauksen.  Mitä se tekee?????  Nyt on kaiteelle tulossa pikkasen liikaa korkeutta.  Hädissäni soitin perään, että mitä halvattua se siellä puleeraa?    Tämä nyt oli hänen mielestään paras ratkaisu, koska olin itse poissa ja hän halusi aloittaa hommat.  Mutta miesparka ei muistanut mitä olin sanonut kuinka korkeiksi kaiteet tehdään ja ajatuksia sotki sitten serkkuni suunnitelma tehdä pieni valokate oven yläpuolelle. 

Joten logiikalla johon vain mies pystyy, hän ratkaisi tilanteen noin.  Kotiin tultuani käytiin yhdessä välittömästi merkkaamassa kaidekorkeus pystytolppiin ja herra aviomies sitten sahasi ne korkeuteensa miten sahasi, kun olin jälleen poissa silmistä ;)   Nyt jo naurattaa kun katson kuvaa.  Silloin ei naurattanut.

Samana iltana hän lähetti vielä kuvan kun uusi ensimmäiset epäonnistuneet portaat.





Kyllä tämä tästä...





Portaiden ilme siistiytyi huomattavasti kun tolpat lyhenivät. Se oli kuulemma ollut melko kamalaa.  Uskon!   Koska tolpat ovat hyvin massiiviset, en haluaisi piilottaa niitä minkäänlaiset laudoituksen taakse.  Päätöstä ei ole tehty vielä, mutta voitolla on ajatus isoista yksinkertaisista risteistä tolppien väliin.   Miestä ahdistaa ajatus alkaa loveamaan ristejä, mutta ehkä tässä asiassa voisi jo maksaa vaikka naapurin erinomaisen taitavalle miehelle, jos suostuisi tulemaan apuun. 

Nyt -elokuussa tilanne on tällainen;  Ilmaisuus loppui kun puutavara loppui.  Sekä muutakin ostettavaa on ilmaantunut sillä työmaa laajenee... lomat on loppu ja syksy haisee jo ulkona.





Portaissa ei ole tapahtunut mitään.  Tai on, on niissä väriä.  Mutta tavallaan se on myös hyvä juttu, sillä syy siihen miksi homma vähän laajenee löytyy kulman takaa.
Sinne on ukkokulta nikkaroinut uutta patiota/terassia, joka hänen suunnitelmiensa mukaan tulee kasvattamaan itselleen (ajan kanssa) seiniä ja kattoa.
  Mutta huomasin pation ja portaiden olevan lähestulkoon samalla korkeudella, joten ihan nätisti kysyin mahdollisuudesta yhdistää porrastaso ja patio/terassi toisiinsa.






  Useamman vuoden olen myös vihjaillut toisesta ovesta pihalle. Sen saisi täydellisesti sijoitettua aukeamaan suoraan terassille.




Eli tältä meillä nyt näyttää ulkona.  Oma silmä on jo tottunut tähän jatkuvaan keskeneräisyyteen, mutta silti se jaksaa rasittaa ja ärsyttää.  Kuitenkaan homma ei ole pysähtynyt, se on positiivista.  Se vain todennäköisesti siirtyy jälleen yhdellä kesällä eteenpäin.


Heidinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä?