31. heinäkuuta 2015

MiniDIY Tölkkipelottimet mansikoille

Linnut ovat keksineet pienen mansikkamaan pihallamme.   Törkeästi herkuttelevat meidän marjoillamme ja vielä heittelevät niitä pitkin pihaa.



Tähän akuuttiin hätään en löytänyt ylimääräisiä CD levyjä ripustettavaksi maan yläpuolelle ja kahvipussista leikatut suikaleet näyttivät rehellisesti ihan kamalilta.

Muistin sitten nähneeni jonkun askarrelleen tyhjästä tölkistä siimaan roikkumaan perhosia.
Siinä ei kauan nokka tohissut.  Tavallista juomatölkkiä on helppo leikata tavallisilla saksilla. Ensin leikataan pyöreät päät pois ja halkaistaan kyljestä tölkki auki.
Suosittelen piirtämään permanenttitussilla ensin halutun hahmon ääriviivat jottei käy kuten minulla. En tiedä ovat minun tekeleeni perhosia vai lepakoita. (vetoan tässä kriisitilanteen kiireeseen).

Sitten pyöritin nämä pahvikorteille tarkoitetun askartelumankelin läpi, joka poimutti pinnan.
Päähän reikä saksien kärjillä ja ohuella rautalangalla roikkumaan mansikkamaan ylle.



 Nämä viritykset ovat olleet vajaan viikon paikallaan ja yhtään nurmelle hylättyä, nokittua mansikkaa en ole löytänyt.  Saati nähnyt lintuja itseteossa.


Heidinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä?