9. marraskuuta 2015

Käytännöllistä Kirpparisisustusta

Kävin etsimässä ihan muuta kuin toin kotiin, kuten yleensä käy. 
Nyt kyllä harmittaa, että jätin ne kultareunaiset lautaset ostamatta. Kuuden kattaus, salaatti-, keitto- ja pääruokalautaset... Ehkä käyn vielä huomenna epätoivoisesti niitä etsimässä.


Koirille vesi tarjolle hieman nätimmin kuin pelkkä vesikuppi muovisessa (keltaisessa) kenkäkaukalossa.  Tätä eivät toivottavasti onnistu kippaamaan, siksi edellinen olikin siinä kaukalossa, vesivahinkojen välttämiseksi.

Yläkerran portaisiin löysin myös kivat (2kpl) mustat kyntteliköt. Ja kunhan talvimyrskyt taas alkavat on niillä todellista käyttöarvoakin sähkökatkojen aikana.




Tällä kertaa ei siis retro löytöjä tai erityisiä helmiä, mutta hyvin käytännöllistä.  Muutama pöytä piti ohittaa suosiolla, sillä tavara oli taidettu tuoda suoraan kellarista tms. ja eräässä pöydässä oli panostettu puhtauteen sellaisella määrällä huuhteluainetta tai muuta hajustetta, että henki salpautui välittömästi.
 
Lisäksi pari pöytää jäi välistä syystä, että ne olivat niin täynnä tavaraa/vaatetta/rompetta.  Kovin täyttä pöytää en vaan jaksa alkaa kaivelemaan. Yleensä niissä sekasotkuissa ovat myös hintalaput irronneet, jonkin särkyvän esineen ympärille on kietoutunut lahje, joka sitten pyyhkäisee tavaran lattialle.   Silloin kun suunnilleen yhdellä silmäisyllä näkee mitä on tarjolla, on mukava mennä lähemmäksikin tutkailemaan.
 
Olin myös valinnut hieman huonon ajan päivästä. Kirppari oli täynnä ihmisiä ja tässä kyseisessä paikassa se ei ostavan asiakkaan silmissä ole hyvä asia. Ostoskärryjen ohi käytävillä ei mahdu aina hoikkakaan ihminen, jos sitä tilaa annetaan. Paljon törmää myös silloin ihmisiin jotka kurottelevat ylitsesi joitain tutkiessasi yhtä loossia tai antaessasi heille ohitustilaa, he pysähtyvätkin suoraan eteesi ja alkavat vimmatusti kaivelemaan paikkaa jossa itse olit.   Jaa, mutta ehkä en nurisekaan enempää tällä kertaa.
 
Myöskin uusi satsi sitruspuhdistusainetta on laitettu tänään tulemaan. Siinä meni ehkä 4 minuuttia... Joten ei todellakaan mitään rakettitiedettä. Edellisestä jutusta löytyy tietoa enemmän. 

Heidinen

2 kommenttia:

  1. Onpa kivat löydöt! Yhdyn niin tuohon nurinaan. Tekisi mieli avautua. Saanhan? Joskus vain meinaa mennä hermo kun takana tulee ihminen suurinpiirtein niskassa kiinni eikä voi rauhassa katsoa ja edessä taas joku liikkuu liian hitaasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä saa avautua, mieli kevenee ja sitten taas hyvillä mielin kirppistelemään ;)

      Poista

Mitä mieltä?