Olen tähän elämäni vaiheeseen asti nyppinyt niitä kulmakarvojen siistimisen yhteydessä pinseteillä. Vahaliuskoja ja sokerointiakin olen koettanut, mutta vahaliuskat ovat aivan liian tuskallisia. Ennemmin kuljen kylillä liuskat naamassa kiinni kuin koen enää niiden aiheuttaman kivun. Sokerointi on huomattavasti kivuttomampaa, mutta jää usein tekemättä. Massan valmistelu ja pehmittäminen on arjessa liian työlästä ja hidasta.
Olen halunnut oppia lankaamisen jo vuosia, mutta sen on näyttänyt hankalalta oppia. Opastusvideoissa ja muissa tutoriaaleissa lankaajalla on ollut jokin kolmipäinen lankaviritys. Kaksi langanpäätä käsissä ja yksi hampaiden välissä.... O.o
Kunnes vihdoin päätin kunnolla paneutua aiheeseen ja oppia. Löysinkin mitä yksinkertaisemman tavan lankaamiseen. Joka kyllä ensimmäisellä kerralla harjoitellessa sattui enemmän kuin sokerointi, mutta vähemmän kuin vahaus. Ja jos sattuu liikaa niin homman voi keskeyttää heti ilman että kasvoihin jää roikkumaan mitään ylimääräistä.
Ja tosissaan, kaikki lupaavat että kipu vähenee ajan mittaan! Se on varmaan tottakin, sillä jos säännöllisesti lankaa niin ensimmäisen kerran jälkeen seuraavalla kerrralla langattavaa on vähemmän. Koska ihokarvat kasvavat eri tahtiin. Ja ne ensimmäiset esiintulijat voi nyppäistä pinseteillä.
Niin se ohje. Tarvitset vain ompelulankaa. Mielellään puuvillaista, mutta hätätapauksessa mikä tahansa ohut ompelulanka käy.
Ota langasta noin 30-40cm pätkä ja taita se kaksikerroin. Solmi päät yhteen ja nyt sinulla on rengas. Laita "rengas" käsien väliin pujottamalla se keskisormien ja peukaloiden takaa. (Myös peukalo-etusormi käy) Pyöräytä keskeltä ympäri pari kertaa, niin että lanka on nyt kahdeksikon muotoinen. Kierteitä saa olla jokunen. Voi olla että joudut asettelemaan kädet uudelleen.
Nyt voit aloittaa. Kasvot on tietenkin ensin putsattu meikeistä. Langan kierteet keskellä ovat ne jotka vetävät ihokarvan juurinen irti ja kierteitä liikutetaan edestakaisin avaamalla ja sulkemalla nyrkkiä. Tai oikeastaan viemällä yhteen etusormea ja peukaloa ja taas kauan toisistaan. Ja kädet tekevät sitä eri tahtiin. Keskimmäisillä vapailla sormilla voi hieman avittaa esim. langan asentoa.
Huomaan, että kirjoittaessa saan tämän kuulostamaan hirvittävän työläältä... Katsokaa vielä video, ei ole hankalaa ollenkaan. Paitsi siitä kirjoittaminen. Youtube on täynnä hyviä opastusvideoita, olen aijemmin varmaan käyttänyt vääriä hakusanoja.
Ensimmäisestä lankauskerrastani on nyt 7 päivää. Muutaman innokkaan olen joutunut kulmista ja ylähuulesta nyppäisemään. Pelkkiä pinsettejä käyttäessä jouduin nyppimään vähintään joka toinen päivä.
Suosittelen ainakin kokeilemaan.
Seuraavaksi ajattelin palata sisustuspulmien pariin. Meidän jääkaappi alkoi lämpenemään joulun jälkeen. Hankimme uuden -käytettynä. Siitä lähtikin sitten pienimuotoinen kaaos keittiöön ja ruokahuoneeseen. Mutta palataan siihen tuonnenpana :)
Heidinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mieltä?