Myrskyn jälkeen

... Huh huh!  Huomasitteko?  Vihdoin uskalsin paljastaa tuossa sivussa todellisen ikäni. Enää ei ahdista. 6-vuotta ainakin siihen meni, sisälletettynä(?) pari muutakin elämän kriisiä ja suurta muutosta.   Vaikeinta on ollut ymmärtää, että vaikka olen kokoajan sama ihminen, samoilla ajatuksilla ja tunteilla, niin yhtäkkiä ympäristö näkee minussa lähes keski-ikäisen naisen. Että minun pitäisi olla jotenkin vahvempi ja viisaampi. Kenties lempeämpi ja ymmärtäväisempi.
  Että ei olisikaan enää minulta sallittua pukeutua joihinkin vaatteisiin tai ajatella tietyllä tavalla.   Että nuoruuden intoni tulkitaankin äkkiä noloksi.  Että elämäni alkaa olemaan lopussa???

Hassua, että kuitenkaan en koskaan muista, enkä välitä muiden iästä.  En aina muista edes tyttäreni ikää, en tiedä miten vanha äitini on.  Ystäväpiirini koostuu aivan kaiken ikäisistä ihmisistä.  Kenenkään heidän ikäänsä en muista.

Ensimmäiset uurteet ovat silmäkulmissa, piirteet ovat terävöityneet ja kimmoisuus pelkkää löysää. Lapseni on lähes yhtä pitkä kuin minä. Ja kuitenkin voin ensimmäistä kertaa hengähtää ja tuntea hieman (sympaattista) helpotusta kun esim. töissä 15-vuotta nuoremmat, vastavalmistuneet häsäävät omien haasteidensa kanssa; "Seen that, done that" ja ehkä vähän päälle. Aina kantapään kautta. Ja mihinkään niistä ei elämä kaatunut.  Maisemat ovat jotenkin kirkastuneet.
Ainoastaan välillä ihmettelen ja koitan muistella, olinko itse yhtä viisas kuin he kaksikymppisenä?  En todellakaan, mutta sitä ei toivottavasti kovin moni enää muista. :D

Kun parikymppisenä halusin ravistella ihmisiä ja asenteita, kolmekymppisyys ravisteli minua.
Kolmenkympin korvilla uskalsin vasta lähteä reissuun etelän maille, lopetin muutamankin kerran tupakoinnin ja tein sen suurimman hypyn; vaihdoin kertakaikkisesti alaa. Nykyinen työni on samalla paras ja pahin tämänhetkisistä, siihen jää ikään kuin koukkuun.  Ja koin sen ikääkin suuremman kriisin; onko teini-iästä asti jatkunut parisuhde nähty?

Facebookissa on  Kesken - blogin sivut joita luen lähes päivittäin. Itse blogi löytyy täältä.  Elina Salminen kirjoittaa runoja elämästä niin tarkan herkästi ja tarkkanäköisen maanläheisesti, että en saa niistä tarpeekseni.  Haluan jakaa aiheeseen liittyvän hänen runonsa teille. Se tuntui pistävän lopullisen pisteen tässä ikäkamppailussa; olen riittävästi.

 

Kun alkaa hiljalleen tietää



Mitä todella on

Minkä muotoinen Minkä kuuloinen

Miltä mikäkin asia omissa silmissä

näyttää ja miltä tuntuu

 

Silloin vähenee tarve

selitellä ja silotella itseään

tai mahtua vieraiden

räätäleiden vaatteisiin

 

Silloin tietää jo

ettei joustavinkaan ihminen

veny rispaantumatta

ja että barbababoja

elää totta puhuen

vain saduissa

 

Kesken - Elina Salminen

 

 

 

 

 



Juuri nyt. Elämä on hyvää.

Kyllä sieltä seuraavat vastoinkäymiset kurkkivat, mutta tätä matamia ei enää ihan mitkä tahansa tuulet keinuta.

 

 

Heidinen