Oli hyvin lähellä luovuttaa. Kuten jo muutama päivä sitten kerroin, eräänä aamuna minua odotti vain muruset keittiössä kun koirat olivat pistäneet poskeen lähes kaikki osat piparkakutalostamme. Ainostaan katto ja takaseinä säästyivät.
Kuitenkin tyttären kanssa päätimme leipasta uudet osat ja kokeilla vielä yhden kerran vaikka harmittikin vietävästi. Vielä vähän lisää alkoi harmittamaan, sillä toisella kerralla käytössä oli Myllyn Paras (laktoositon) piparkakkutaikina ja pakko sanoa; Se on ihan p****a! Murenevaa, hajoavaa, halkeilevaa. Lopulta riittävän kestävät seinäosat siitä tuli kun taikina oli hieman lisäjauhon kanssa vaivattu moneen kertaan.
Lopulta kuitenkin saimme kotikutoisen tallipihan valmiiksi. Ja tänä vuonna, ensimmäistä kertaa ikinä, en polttanut itseäni kuuman sokerin kanssa.
Olen jo 5-6 vuotta päättänyt, joka vuosi, että ensi vuonna teen koko taikinan itse. Sain silloin vanhalta työkaveriltani lahjaksi piparkakkutaikinan ohjeen, sekä minulla on myös jostain kaukaa suvusta kulkeutunut kellastunut ruutuvihkon sivu, jossa on kauniilla käsialalla mustekynällä kirjoitettu taikinan ohje. Mutta minusta tuntuu, että tänäkään vuonna en tule ehtimään.
Tämä ruutuvihkon sivu on yksi aarteistani. Olen kopioinut sivun, jotten vain menetä sitä ja suunnitelmissani olisi tehdä siitä joku kaunis päivä taulu keittiöön.
Heidinen
Vaikeuksien kautta voittoon! Hieno siitä lopulta tuli. Aivan ihana aarre tuo resepti <3
VastaaPoistaKiitos. Nyt varmaan ei ehkä ole ideaalisin hetki paljastaa, että yksi karvakorva kävi jälleen syömässä asukit tallipihalta :D Se on päässyt piparitaikinan makuun.
Poista