22. toukokuuta 2015

Värinpoisto/vaalennus C-vitamiinilla

En tiedä miten törmäsin tähän aiheeseen.  Niin tapahtui kuitenkin sen verran usein, että päätin kokeilla itsekin. Olen kävelevä punabigmentti, hiukseni on leikattu ruosteisilla saksilla, porkkanapää, pisamanaama... Suurimman osan elämästäni olen värjännyt hiuksiani. Ei ole väriä joka ei olisi ollut päässäni. Ehkä siksi oli niin helppoa lähteä kokeilemaan tätä vaihtoehtoa.  Olisi kiva tavata oma väri.  Onko se muuttunut vuosien saatossa?

C-vitamiinilla poistetaan hiuksista värjäytymiä. Se ei vaalenna omaa väriä! Oli värjäytymät lähtöisin sitten hiusväristä tai vaikka vesijohtovedestä.  Se myös kuivattaa hiusta ja päänahkaa.  Mutta mitä tekee ne tujummat värinpoistoaineet ja hiusvärit?  No, pakko myöntää.  Ne allergiset reaktiot ja muut kauhujutut värjäämisistä eivät ole vakuuttaneet.  Koska ei ole sattunut omalle kohdalle.  Mutta on myönnettävä myös se, että en ole enää 15-vuotias. Kroppa maksaa nyt nuoruuden iloista.

Tyttäreni kiinnostui asiasta myös. Hänellä on pitkä, vaalea ja hento hiuslaatu. Päätimme kokeilla miten hoito tehoaa värjäämättömiin hiuksiin. Innoissamme tosin unohdimme ottaa kuvan ennen käsittelyä. Joten todistusaineistoa ei ole.  Mutta oma väri kyllä kirkastui ja ehkä jopa vaaleni asteen verran.  Varsinkin latvoja kohden.



Tähän värjäykseen voit käyttää ihan kaupan hyllyltä C-vitamiinia tai hakea apteekista askorbiinihappoa valmiina jauheena. Vitamiinitabletteja käytetään noin 30 kpl murskattuna jauheeksi ja sekoitettuna shampoon sekaan.  Jokaisessa blogissa jonka luin, neuvottiin laittamaan tabletit minigrip pussiin, pakastepussiin tai ylipäänsä johonkin muovipussiin ja murskaamaan ne pussin sisässä.  Jokainen myös valitti murskan hajottaneen pussin, kenellä levisi vitamiinit pitkin pöytiä, kenellä pitkin lattioita.  Joten jätin pussivaiheen välistä ja hienonsin tabletit morttelissa.


C-vitamiiniahan se vaan on ;)


 Hiukset kastellaan ja seos levitetään päähän.  Annetaan vaikuttaa tunnin verran ja käydään huuhtelemassa pois.  MUISTAKAA KÄYTTÄÄ HOITOAINETTA! En voi korostaa liikaa sitä tosiasiaa, että hiukset kuivahtavat. 

Jos poistat väriä päästäsi, niin tämä käsittely ei välttämättä poista heti kaikkea kerralla, vaan tarvitaan kärsivällisyyttä. Odota noin viikko ja tee värinpoisto uudestaan. Odota toinen viikko ja tee se kolmannen kerran.

Tässä lähtötilanne. Haalistunut värjäys. Oma punainen puskee läpi.
Tässä ensimäisen käsittelyn tulokset.  Silmin muutos on havaittavissa helpommin. Ystävä luuli minun raidoittaneen hiuksiani.

Viikon kuluttua piti kokeilla tapahtuuko hiuksille vielä jotain toisella käsittelyllä.  Eikä taaskaan mennyt kuten Strömsössä. Unohdin kastella hiukset ennen shamppoo-vitamiinijauheen levitystä.    Eipä se sitten levittynyt kuin päälaelle ja pituuksiin ei juurikaan.   No, katsotaan miten käy.





Ei ainakaan minun silmiini näy muutosta, joten jatkokokeilut taitavat minun osaltani jäädä tähän. 
Mutta tämä täytyy pitää mielessä siltä varalta, että värjäys tulevaisuudessa menee pieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä?