26. toukokuuta 2015

Leikkipaikka pihalle.

Tämä projekti alkoi jo keväällä 2014. Leikkimökki piti saada siirrettyä koira-aitauksen edestä ja kuin vahingossa sille löytyi parempi paikka.

 Ennen se sijaitsi talon sivussa, uusi paikka edelleen sivummassa taloon nähden, mutta sen etupuolella. Siten että jokapuolelta pihaa pystyy mökin ja leikkijät näkemään.     Helpommin ehkä ymmärtää kun sanon, että pihamme on L-kirjaimen muotoinen. Talo on L-sisäkulmassa ja leikkimökki ulkokulmassa.  Vai menikö vielä monimutkaisemmaksi?









Pidettiin sitten pihatalkoita ja sitä kautta tuo näppärä trukkikkin saatiin tekemään se vaikein osuus. Kyllä jännitti, että niinköhän se mökki keikkaa alas kyydistä. Mutta tällä kertaa sujui hommat oikein näppärästi.

Sitten kesällä muun nikkaroinnin yhteydessä jäi puutavaraa yli ja melko ylimalkaisesti rakensin pikapikaa pienen hiekkalaatikon.  Mittaamiset tehtiin silmämääräisesti ja suunnitelmat olivat päässä.  Vaikka omasta perheestä ei enää leikkijöitä tähän riitä, niin lähipiiristä löytyy.










 Yhtäkään naulaa tai muutakaan en ostanut tätä varten. Verhot olivat vanhat suihkuverhot jotka olisivat joutuneet muuten roskiin.  Vaijeri on Ikeasta, mutta ostettu aikoja sitten toiseen tarkoitukseen joka ei sitten toteutunutkaan. Ja kaikki muukin löytyi meiltä ennestään.    

Verhoidea syntyi tarpeesta saada varjoa, sillä kesällä aurinko osuu laatikkoon heti puolilta päivin ja lakkaa paistamasta vasta laskiessa.  Jos tänä kesänä jää käsittelemätöntä lautatavaraa yli jostain, niin ajattelin takareunaan tehdä kioski/nukketeatteri seinän.  Myös pienen pöytätason tms. voisi nikkaroida kahvikutsuja varten.

Kuvat ovat tosiaan viime kesältä.  Kunhan keksin jotain uutta ja saan siistittyä leikkipaikan, niin teen uuden postauksen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä?