6. huhtikuuta 2016

Tuolitestailua - Tee Itse

Viimekesäisestä ruokailuryhmän muodonmuutoksesta jäi vielä tuoleja odottamaan korjausta ja uutta maalipintaa. Neljä ensimmäistä tuolia muuttuivat kultaisiksi ja olen niihin nyt vielä talvenkin jälkeen tyytyväinen. 

Mutta.




Aina pitää olla kokeilemassa kaikenlaista, joten kun vihdoin olin kotosalla kauniina ja lämpöisenä kevätpäivänä, päätin viedä valkoiseksi maalaamani tuolin ulos ja harrastaa hieman kokeilevaa suihkuttelua ;)

Kirpparilta ostin tähän tarkoitukseen jonkun vaivalla virkaaman pöytäliinan. (Anteeksi! Tiedän miten paljon pienikin liina vaatii työtä.) Ja kultaisella spraymaalilla suihkuttelin istuinosan sekä hieman sinne tänne.   





Kuvat ovat melko raakoja. Omin silmin katsottuna kultaus ei ole selkänojassa ja jaloissa ihan yhtä töksähtävästi kuin kuvissa.  Mutta täytyy muutama päivä katsella tuolia hiukan sillä silmällä, että josko sitä pitää vähän vielä parannella.  Toisaalta tekisi kyllä mieli hioa sitä hieman ronskimmaksi, kuluneemmaksi.  Katsotaan nyt kuinka käy.


Heidinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä?