31. maaliskuuta 2015

Ennen- jälkeen, kuvakokoelma


 Muutamia muutoksia kuvin kerrottuna.

 Tämänkin sain ilmaiseksi. Tai hakua vastaan. Raahasin sen makkariin ja yli puoli vuotta näin sen ensimmäiseksi avatessani silmät aamulla. 

 
 

 Valkoista Värimyllyn kalustemaalia ja spraymaalia.  En oikeestaan ole kauhean tyytyväinen, mutta parempi se on kuin alkuperäinen.  Tämä kokee ehkä vielä jotain uutta.  

Palvelee silti onnistuneesti pukeutumispöytänä.
 Kirpparilta sain neljään euroon (?), en ihan muista enää, tämän kaakin.  Keinuhevonen, jossa näin heti puuhattavaa pikkuiselle veljen tytölleni.

 
 
 
 

  Siitä tuli tämmöinen sotaratsu.  Tein pari mokaa tätä tuunaillessa. Mm. pesin sen kidesoodalla... Paha virhe! Se nosti puun syyt ylös ja pinnasta tuli paikoin ikävän karhea. Hiominenkaan ei oikein tahtonut auttaa.

En tiedä onko keinuheppa päässyt tositoimiin, mutta pidin sen tekemisestä.
 Yli 60-vuotias, suvussa kulkenut pitsinen kastemekko oli päässyt hieman kellastumaan.  Pesukoneeseen en voinut kuvitellakkaan laittavani sitä. Käsipesukin saattaisi olla liian kuluttavaa.
 Aika hyvä!  Vai mitä?    Ei hankaamista, ei vahvoja aineita.  Vain liotusta ja huuhtelua :)

Kylmää vettä!  Kyllä sillä pitsi vaaleni kolmessa päivässä. Vesi piti vaihtaa kerran, pari päivässä ja katsoa ettei mistään pääse kangas välillä kuivumaan. 

Varmuuden vuoksi lisäsin kyllä veteen muutaman ruokalusikallisen ruokasoodaa.


 50e Maksoin kultaisesta kattokristallikruunusta ja kahdesta saman sarjan seinälampetista.   Maalikaupan kautta kotiin ja kristallien irroitus, pesu ja kuvausprojekti käynnistyi.

Suojasin maalarinteipillä ja sanomalehdellä kriittiset paikat ja annoin suihkemaalin laulaa. 
 Lampetit pääsivät lukuvaloiksi sängynpäätyyn.  Aika rouhea fiilis tuli kun keksin yhdistää kristallilampetit harmaantuneeseen trukkilavaan ;)
Tämä projekti oli työkaverille. Olisin voinut pitää kyllä itsekin. Yllätyin tuloksesta.  Hiontaa, maalia ja hiontaa.

(Ja tässä blogissa ei mainita sanaa; Maalaisromanttinen, kuin tämän kerran!  Saan halvauksen siitä sanasta. En viitsi edes aloittaa miksi.)
 Tämä on nyt viimeisin, maaliskuun 2015 tuotos.  Kulmakaapin löysin fb haulla. Vanha koulukaveri lahjoitti kulmakaapin.  Ja vieläpä tismalleen sellaisen kuin mielessäni toivoin. Mummolamallisen. <3







Näitä kimppapostauksia saattaa tulla vielä lisää. Koetan saada tämän blogin vauhtiin ja näitä projekteja löytyy vielä.  On ennen-jälkeen muutoksia, uusia rakennelmia, tuotoksia, käsitöitä, keittiökokeiluja, entisöintiä.  Plus ne ideat jotka vielä odottavat toteuttamistaan.
 
 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä?